Oletko pakomatkalla?

IMG_1141 (2)

Sykkivän Sydämen-seurakunnan jumalanpalveluksessa oli tänään taas hieno tunnelma. Meillä oli keskuudessamme useampi vieras.

IMG_1128

Musiikki raikui voimallisesti ja hienoista todistushetkistä täytyy mainita Pian ja Jarin esittämät kaksi laulua, jotka siunasivat kuulijoita.

IMG_1130

Pertin johtamalla raamattutunnilla pohdittiin aihetta Palvo Luojaa. Opimme, että evankeliumia tulisi viedä eteenpäin niin omalla anteliaisuudella kuin omalla työlläkin. Jos fokus on meissä itsessämme, on syytä huolestua. Fokuksen pitäisi olla Jumalassa.

IMG_1131

Saarnan piti tänään Pirjo Helminen, joka halusi pohtia Daavidin psalmista 34 löytyviä ajatuksia. Daavid tekeytyi mielipuoleksi ja hän koki olevansa kurja. Silti hän sanoo, että Herra on hyvä.

Kuningas Saul  ja Daavid keskustelivat ja Saulin poika Joonatan rakasti myös Daavidia. Daavid oli etevä soturi. tästä Saul vihastui ja ryhtyi jahtaamaan Daavidia yrittäen saada hänet hengiltä monin eri keinoin. Daavid joutui pakomatkalle. Syy jahtaamiseen oli siinä, että Saul halusi antaa oman asemansa kuninkaana pojalleen perinnöksi.

Jeesus ei ollut myöskään turvassa tänne maan päälle syntyessään. Häntä jahtasi Herodes. Hän tietää myös mitä on kipu ja kärsimys. Jeesus kuoli ristillä, että me kaikki, sinä ja minä saisimme uuden elämän.

Daavidin pakomatka jatkui Kauriskallioiden luolaan, jossa Daavid kohtasi Saulin kasvokkain. Tuossa kohtaamisessa Jumala puhutteli Saulia ja vaikutti hänen sydämeensä.

Myöhemmin miehet tapasivat vielä uudelleen ja Daavidia houkuteltiin tappamaan Saul, mutta hän ei tehnyt niin. Sen sijaan hän vetosi Sauliin ja tämä tuli synnintuntoon. Näin myös Daavidin pakomatka päättyi.

Jeesus maksoi pahan hyvällä. Ristillä Jeesus myös osoitti millainen kuningas hän on. Hän ei pitänyt kiinni asemastaan vaan otti ihmisen muodon ja kuoli ristillä. Hän rakasti ihmistä viimeiseen hengenvetoonsa saakka. Hän myös lupasi mennä valmistamaan meille sijaa sinne missä hän on.

Taivaassa on vain onnellisia ihmisiä. Siksi Jumala näkee hyväksi seuloa uskovat niistä, jotka eivät tahdo uskoa. Haluankin rohkaista sinua seuraamaan Jeesusta kaikessa. Rukoukseni on, että pakomatkasi päättyy ja voit iloiten elää elämääsi täällä yhdessä Jeesuksen kanssa ja kerran myös siellä taivaan valtakunnassa. (PH)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s