Jumala on rakkaus

Sykkivän sydämen-seurakunnassa pidettiiin, koronatartunnoista huolimatta, jälleen jumalanpalvelus. Fyysisesti Kopussa meitä oli rajoitusten mukaisesti paikalla vain kuusi henkilöä ja muu väki oli mukana Zoom-kanavan kautta.

Tänään saimme pitää vieraanamme pastoria ja kirkkomme johtajaa Aimo Helmistä. Hän piti meille ensiksi raamattutunnin. Aiheenamme oli tänään Kasvatus tieteissä ja taiteissa. Opimme, että tänään ihmisillä on monenlaisia oppeja, joista osa on heille suorastaan vahingollisia. Opimme myös, että tiede on tuonut meille myös paljon hyvää, esimerkiksi lääketieteen saralla.

Opimme myös, että taide koskettaa meissä niitä alueita, joita tiede ei välttämättä pysty tekemään ja taas toisessa kohtaa tiede ja taide saattavat olla hyvinkin lähellä toisiaan, kuten esimerkiksi musiikissa.

Raamattu opettaa Jumalan paitsi luoneen myös ylläpitävän kaikkea. Kristus olisi voinut tulla maailmaan tiedenerona tai kuuluisana muusikkona. Mutta hän tuli ihmiseksi ja vaatimattomaksi käsityöläiseksi. Hän oli läsnä luomisessa, mutta täytti velvollisuutensa kuuliaisesti. Tarjotkoon tämä meille rohkaisua.

Saarassaan Aimo käsitteli Jumalan rakkautta. Ilman Jeesusta emme olisi oppineet tuntemaan rakastavaa Jumalaa. Jeesus on täynnä armoa ja totuutta. Ainoa poika, joka itse on Jumala, on opettanut tuntemaan hänet.

Pyhän Hengen tehtävä taas on kirkastaa Kristusta. Pyhä Henki muistuttaa, varoittaa ja kehottaa. Pyhä Henki  kirkastaa Kristusta ja Jumalan suurta luomistyötä.  Jeesus tulee eläväksi jokaisen uskovan sydämeen.

Sitten Aimo kertoi Baabelin tornin rakentamisesta vedenpaisumuksen jälkeen. Ihmiset palvoivat tuntematonta Jumalaa. Heille tuli tarve saada mainetta ja kunniaa. Jumala ei kuitenkaan pitänyt näkemästään. Ihmiset halusivat tulla riippumattomiksi Jumalasta. Siksi Jumala sekoitti kielet.

Apostolien teoissa kerrotaan kuinka Pyhä Henki laskeutui opetuslasten päälle helluntaina. Pyhä Henki oli kuin tuuli tai tulenlieska ja Jumalaa ylistettiin sen ajan tunnetuilla kielillä. Pietari sai todistaa Kristuksen ylösnousemusta.

Rakkautta ei voi pakottaa. Ei Jumalan Henkeäkään. Sen voi kuitenkin vastaanottaa. (PH)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s