Puistokonsertti

Konserttimme su 15.8. siirtyi sisätiloihin Kopusaliin epävakainen sää ja osallistujamäärä huomioiden, koska pystyimme näinkin kokoontumaan terveysturvallisesti.
Harmonikkataiteilija Elina Leskelä iloitsi saadessaan konsertoida livenä yleisölle, jota hänen mielestään oli ’tosi paljon’! Yleisö puolestaan iloitsi Elinan taidokkaasta soitosta ja hänen monipuolisesta ohjelmistostaan Bachin Toccata ja Fuugasta Ellin polkkaan.
ADRAn uusi toiminnanjohtaja Jani Virolainen oli paikalla kertomassa ADRAn avustustoiminnasta ja Sympatiavaroin tuettavista kohteista.
Boris Källman oli tehnyt ohjelmalehtisen, josta lauloimme muutaman yhteislaulun. Päätimme tilaisuuden Jaakko Löytyn Viimeisen laulun rukoukseen ”Käy Herra meitä siunaamaan”.
Elina konsertoi Sympatiakeräyksen hyväksi, josta sydämellinen kiitos hänelle! Lipputuotto, lahjat ja oheismyynti tuottivat kaikkinensa keräykseen 555 €. Mikään vaivannäkö ei ole turha Herrassa! Lisäksi moni lahjoitti seurakunnalle varoja konsertin mainos- ym. kulujen peittämiseksi.
Hyvä Jumalamme siunatkoon satavuotiasta Sympatiakeräystä runsain lahjoin! Olethan sinäkin mukana? Ajankohtaista –sivultamme löydät tilititedot ja tiedot Sympatian hyväksi myytävistä tuotteista. (PP)
Wuosisatamarkkinat 2021

Vihdin Wuosisatamarkkinat pidettiin tänä vuonna vallitsevasta koronatilanteesta huolimatta. Niinpä seurakuntamme edustajat ja Kopun koulu opettajineen olivat näkyvästi ja kuuluvasti paikalle.
Oppilaiden koskettavat esitykset sekä Liisan ja Niileksen laulu & musiikki pysähdyttivät ohikulkijoita kuuntelemaan. Vetonaulana lapsiperheille oli hernepussienheittoa, josta jokainen sai palkinnon. Vanhemmille jaettiin samalla infoa ja esite Kopun koulusta.
Kaarlo teki peräti yli 50 haastattelua ihmisten kiinnostuksesta hengellisiin asioihin, Jumalaan ja Raamattuun. Hän sai myös rukoilla monien puolesta. Sakke ja Jokke jututtivat ahkerasti ihmisiä jakaessaan traktaatteja ja infoa seurakuntamme toiminnasta. Leena ja Päivikki keskittyivät sekä Sympatiakeräysesitteiden että muiden esitteiden jakamiseen.
Näin saimme kohdata useita satoja markkinoilla kävijöitä ja tehdä tunnetuksi sekä Kopun koulua että seurakuntaamme! Suokoon hyvä Jumalamme, että nuo kohtaamiset osaltaan johdattaisivat heitä Jeesuksen tuntemiseen! (PP)


