Kristus-ruumiin jäseninä pienryhmissä kasvaen

Näkymätön virus liikkuu maailmassamme ja se on muuttanut jumalanpalvelukseen osallistumista: paikalla olevia jäseniä on reilusti puolta vähemmän kuin zoomissa läsnä olevia, perheenjäsenet mukaan lukien. On silti siunattua olla yhdessä Jumalan kasvojen edessä rakentumassa yhteisestä uskostamme.

Auli ’luotsasi’ koko jumalanpalveluksen alusta loppuun. Saimme kuulla useita todistuksia Jumalan hyvyydestä ja huolenpidosta: Oli kiitollisuutta kesän kukkaloistosta, joka avautuu kodin ikkunoista katsellessa ja avainten löytymisestä, mikä näytti ensin mahdottomalta. Muutama kertoi mieleen nousseista ajatuksista koronakaranteenissa ollessaan. Profetian Henki on ilmoittanut, että kulkutaudit edeltävät Jeesuksen tuloa, joten voimme luottaa Jumalan uskollisuuteen tietäessämme, että Jeesus on tulossa. ”Jos sairastun, niin se on Herran tiedossa, jollen, olen sanomattoman kiitollinen”, totesi eräs. Jumala on myös säiden Säätäjä, joka voi antaa poutaa sateen sijaan marjametsään mennessä, jotta marjasatoa saa talteen toisillekin jaettavaksi.

Auli kertoi mielenkiintoisesta kyselystä, jonka Leenan toimesta toteutimme EU-ruokakassien jaon yhteydessä. Se antoi hyviä vinkkejä siitä, millaisiin tilaisuuksien ko. ihmiset osallistuisivat ja mitä tuotteita he haluaisivat ruokakassiin nykyisten tilalle tai lisäksi. Näitä pyrimme toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan.

Raamatuntutkistelussamme pohdimme pienryhmien merkitystä. Pienryhmä voi olla hengellinen, toiminnallinen tai kasvuryhmä. Se on parhaimmillaan innostava, jossa vallitsee keskinäinen luottamus ja vaitiolo ryhmässä kuulluista henkilökohtaisista asioista. Siellä ei arvostella eikä tuomita toisia. Rukous toisten puolesta kantaa ja tukee. Pienryhmän toiminnassa on tärkeätä muistaa tasapuolisuus ajankäytössä. Muutama toivoikin, että heidän dominoivuuttaan ja liiallista innostuneisuuttaan hillitään ryhmässä selkeillä säännöillä ajankäytöstä ennalta sopimalla ja sitä valvomalla.

Kesken kaiken ja ihan pikapikaa muodostimme seurakuntaan musiikki-, ilo- ja isäpiirin valitsemalla niihin johtajat ja kaksi jäsentä. Ryhmät antoivat jo toimintaideansa! Tästä varmaan kuullaan vielä!

Tarkastelimme myös pienpiirejä Raamatussa. Tutkistelun laatija katsoi ensimmäisen pienpiirin aloittaneen jo luomisessa, kun Isä, Poika ja Pyhä Henki toimivat yhdessä: ”Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme…” (1 Moos. 1:26). Tämä saumaton yhteistyö ilmenee UT:ssa Jeesuksen kasteen yhteydessä: ”Ja Pyhä Henki laskeutui hänen (Jeesuksen) päällensä ruumiillisessa muodossa, kuin kyyhkynen, ja taivaasta kuului ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.” (Luuk. 3:21). Jumala toimii yhä koko Persoonallaan hyväksemme (Joh. 14-17).

Johannes ja Jeesus muodostivat pienryhmän opetuslapsineen. Paavali muodosti pienryhmiä, jotka keskittyivät evankeliointiin ja  perustamaan uusia seurakuntia. Ihanteena on, että seurakuntaruumis kasvaa ja rakentuu yhdessä Hengen ykseydessä ja keskinäisessä rakkaudessa (Ef. 4:1-7, 11-16).

Saarnaosiossa kehitimme edelleen em. seurakuntaruumis ajatusta pohjautuen 1 Kor. 12 lukuun. Niin kuin ruumiissa on monta jäsentä, niin on seurakuntaruumiissakin, jonka pää on Kristus ja johon Hän on antanut Henkensä tekemään ruumiin eläväksi ja toimivaksi. Auli pyysi piirtämällä kertomaan, mikä ruumiinjäsen olet tai haluaisit olla. Korvia, jalkoja ja käsiä ainakin löytyi. Ihan jokaista tarvitaan!

Kuten jokainen fyysisen ruumiin jäsen on olennaisen tärkeä ruumiin toimivuudelle, niin on seurakuntaruumiissakin. Jopa niskan 7. nikama on tärkeä, isovarpaasta puhumattakaan, jonka varassa pysymme pystyssä. Hyvä huomio oli sekin, että fyysinen ruumiimme alkaa rappeutua jo 30. Ikävuoden jälkeen. Seurakuntaruumiskin on puutteellinen monin tavoin, mutta Jumalan armosta ja Hänen Henkensä sisäisesti uudistamana se voi silti toimia hyvin. Lisäyksenä tähän luettiin Room. 12 luvusta hyviä käytännön ohjeita seurakuntaruumiin kasvulle (Room. 12:9-21). Auli lauloi lopuksi koskettavan laulun Laupiaasta samarialaisesta. Olkaamme hänen kaltaisiaan lähimmäisiämme kohtaan! (PP)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s