Luther: ”Yksin usko riittää”

Sykkivän Sydämen-seurakunnan jumalanpalveluksessa tänään oli koskettava tunnelma. Aloitimme suru-uutisella, kun seurakunnalle rakas Erkki-veli nukkui eilen pois. Hänen muistokseen vietimme hiljaisen hetken ja tuo hetki jatkui sitten yleisellä rukoushetkellä.

Seurakunnassa oli myös iloa. Saimme nimittäin pitää vieraanamme Simo Perhoa, jonka saarna ja vielä iltapäivän puhekin liikkuivat uskonpuhdistuksen teemoissa.

IMG_7137

Raamattutunnilla pohdimme Pirjo Helmisen johdolla Pyhän Hengen työtä.

IMG_7145

Jumalanpalveluksen saarnassa kuulimme Simo Perholta ensiksi Lutherista, josta tuli huomattava uskonpuhdistaja. Luther oli työmiehen poika, joka 18-vuotiaana meni ylipistoon. Siellä hän löysi raamatun, tuli synnintuntoon ja ryhtyi myöhemmin munkiksi. Luther pyrki omilla töillään eroon synneistään. Hänen ystävänsä Staupitz kehotti häntä kuitenkin heittäytymään Lunastajan käsiin. Käydessään Roomassa Luther näki munkkien ja kaupunkilaisten elävän irstaudessa ja tuhlaillen. Noustessaan ylös ns. ”Pilatuksen portaita”, hän kuuli äänen sanovan: ”Vanhurskas on elävä uskosta.” niin Lutherista tuli totuuden julistaja, joka vakuutti, että kristityt eivät saa hyväksyä mitään muita oppeja kuin ne, jotka perustuvat pyhään raamattuun. Juuri ennen pyhäin päivää Luther sitten naulasi kuuluisat teesinsä Wittenbergin kirkon oveen.

Ihmiset näkivät nuo kirjoitukset ja ymmärsivät, että anekauppa on narripeliä. Tästä valtaapitävät huolestuivat: kirkon valta murenisi, rahavarat tyrehtyisivät ja pappien toimeentulo vaarantuisi. Luther joutuikin sitten kuulusteltavaksi, mutta ei suostunut alistumaan vaatimukseen, että hänen pitäisi perua puheitaan. Lopulta hänet kuitenkin erotettiin katolisesta kirkosta.

Totuuden ja valheen välillä käydään tänäänkin taistelua. Kristus yksin kuitenkin riittää pelastukseksi.

Iltapäivätilaisuudessa Simo jatkoi päivän teemaa. Joka viihtyy Jumalan seurassa, on kelvollinen taivaaseen. Jumala on sovittanut koko maailman. Jeesus on puhunut myös pakanoille Pyhän Henkensä välityksellä.

Tuomion aika on kuitenkin tullut. Ensin tulevat vainot sitten tuomio ja lopulta uusi Jumalan valtakunta. Adventisteille keskeinen kolmen enkelin sanoma Ilmestyskirjassa sanoo: Tuomion aika on tullut. Pelätkää Jumalaa, eläkää raittiisti, ja pyhittäkää sapatti. Meitä varoitetaan myös pedon kumartamisesta ja sen kuvan ottamisesta.

Evankeliumi on yksinkertainen asia. Mitään ponnisteluja ja vippaskonsteja ei tarvita. Taivas on avoin niille, jotka viihtyvät Jeesuksen seurassa. (PH)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s