Itsensä tutkiminen

Sykkivän Sydämen-seurakunnalla oli tänään jälleen ilo kokoontua yhteen palvelemaan suurta Jumalaa. Näin korona-aikana paikalla näkyi muutama maskia käyttävä henkilö ja taudin läsnäolosta kertoivat myös turvavälit, joita yritimme pitää yllä. Jumala sai kuitenkin olla keskellämme rohkaisemassa meitä.

Musiikki ja yhteislaulut soivat Kotikutoisten välityksellä, todistustuokiossa oli mukana kaukaisia vieraita Keski-Euroopasta ja raamattutunnin ja saarnan piti puolisonsa kanssa vierailulla ollut pastori Jorma Katainen.

Raamattutunnilla pohdimme Jorman johdolla aihetta Palvelemista Jeesuksen tavoin. Opimme, että Jeesus sääli näännyksissä, heitteillä olevia ja sairauksien ja synnin kanssa kamppailevia ihmisiä. Heidän huolensa ja tarpeensa kiinnostivat häntä enemmän kuin hänen omansa. Jeesus paransi, mutta myös opetti ihmisiä. Jeesuksen epäitsekäs palvelutyö avaa sydämiä murtaa ennakkoluuloja ja luo vastaanottavuutta evankeliumille. Jumala haluaa tavoittaa ihmiset siellä, missä he ovat ja tuoda heidät sinne, missä heidän kuuluisi olla.

Saarnassaan Jorma pohti aihetta Itsensä tutkiminen. Toinen Korinttilaiskirje sanoo, luvussa 13, jakeessa 5: Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Koetelkaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, ettekö tunne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei näin ole, te ette kestä koetusta.

Omaa persoonaa ei voi kuitenkaan muuttaa. Jorma kertoi sitten olleensa ryhmässä, jossa piti sanoa mielipide toisesta ihmisestä. Itsensä Jorma oli kuvitellut nöyräksi ja lämpimäksi persoonaksi, mutta muut pitivät häntä varautuneena. Tuo asia kolahti Jormaan ilkeästi.

Peruspersoonan antaa Luoja, mutta perhe merkitsee myös paljon. Jorma kertoi kasvaneensa ilman isää ja varautuneen äidin lapsena ja samalla lailla varautunut hänestäkin tuli. Hän on myös tuskaillut Jumalalle, miksi Hän valitsi varautuneen Jorman työhönsä.

Oma uskon elämämme ei aina ole sitä, mitä voisi, raamatun tutkiminen on satunnaista ja rukouselämä heikkoa. Jeesus haluaa ottaa meiltä pois asenteen, että meidän tulisi olla toisenlaisia. Voimme hyväksyä sen, mitä olemme. Voimme katsoa Jeesukseen koko ajan. Hän armahtaa.

Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi, meille sanotaan. Hyväksy se, millaiseksi Jumala on meidät luonut. Mennään eteenpäin uskossa. (PH)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s