Jumala haluaa ennallistaa meidät

Sykkivän Sydämen-seurakunnan jumalanpalveluksessa oli taas iloinen perhetunnelma. Nummelassa, Kopun monitoimisalissa lauantaina 16.2. 2019  pidetyssä tilaisuudessa laulettiin yhdessä, ylistettiin Jumalaa, keskusteltiin ja kuunneltiin hyvää sanaa. Tilaisuutemme johti Ari Helminen.

IMG_0051

Raamattutunnin meille piti Pirjo Helminen. Aiheemme oli Seitsemän torvea, joista neljäs Mooseksen kirja raamatussa mainitsee, että niillä kutsuttiin leiriläisiä koolle ja liikkeelle ja annettiin hälytyssoittoja. Niihin puhallettiin myös ilon päivinä ja vuotuisissa juhlissa.

Torvet ovat esillä myös Ilmestyskirjassa, joka sanoo: Kun tulee päivä, jolloin seitsemäs enkeli kohottaa torvensa ja puhaltaa, on Jumalan salattu suunnitelma viety päätökseen, sen mukaisesti kuin hän on palvelijoilleen profeetoille ilmoittanut. (Ilm.10:7)

Opimme, että ne ihmiset, jotka eivät halua seurata Jumalaa, tuhoutuvat. Merkityksellistä meille on se, että olemme ottaneet Jumalan omaksi Vapahtajaksemme ja olemme hänen puolellaan silloin, kun Hän saapuu takaisin tämän maan päälle omiansa noutamaan.

IMG_0056

Saarnan meille piti pastori Mika Forsman. Opimme, että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi maan tomusta ja näin hänestä tuli elävä sielu. Näin ihmisestä tuli myös Pyhän Hengen täyttämä ja Jumalan valtakunnan kansalainen.

Kapinassa ihminen menetti kansalaisoikeutensa ja joutui ulos paratiisista. Rakkauden Jumalalla oli kuitenkin suunnitelma. Emme syntisinä pysty saamaan kansalaisoikeuttamme takaisin. Ratkaisu on Jeesus Kristus.

Meissä on Jumalan dna. Siksi Jeesus tuli ihmiseksi, jotta hän voisi olla syntiemme sovittaja. Jeesus eli kuuliaisesti, häntä kiusattiin, mutta silti hän oli uskollinen. Hän tuli viattomaksi Karitsaksi, kuoli ja kantoi syntimme. Näin meille avautui ovi takaisin armoon.

Jumala haluaa ennallistaa meidät alkuperäiseen tilaamme. Raamattu kertoo, että opetuslapset saivat Pyhän Hengen. Pyhä Henki opetti ja ohjasi heitä uudelleen syntymisessä ja pyhittymisessä.

Jeesuksen suurin ongelma, tuoda ihminen takaisin yhteyteensä, on ihmisten rakentamat opit. Tästä Jeesus otti yhteen fariseusten kanssa. Fariseuksilla oli omat ajatuksensa siitä, millainen Jeesus olisi, eivätkä he halunneet luopua omista säännöistään. Meidän ongelmamme on, että emme ole uskollisia raamatun sanalle. Vanha testamentti sanoo, että olkaamme maailmassa mutta ei maailmasta. Jumala löytyy totuudesta, sanastaan. (PH)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s