Kuka Jeesus on sinulle?

IMG_9673

IMG_9671

Sykkivän Sydämen-seurakunnan jumalanpalveluksessa lauantaina 13.10. 2018 meillä oli musiikin ja hyvän sanan täyttämä jumalanpalvelus. Kuulimme musiikissa kahta Seppoa soittimineen ja pastori Liia Kaitanen piti meille puheen.

IMG_9675

Ennen Liian puhetta Pirjo Helminen johdatteli meidät raamattutunnin aiheeseen. Pohdimme hajaannuksen syitä. Opimme, että Jumalan tahdon noudattaminen tuo sopusointua ihmisten keskuuteen.

IMG_9682

IMG_9685

Puheessaan Liia kysyi Kuka Jeesus on sinulle? Hän on puolustajamme ja Karitsa. Rakkaus, lämpö, ymmärrys ja armo huokuu hänestä kertovissa maalauksissa.

Mitä yhteistä Jeesuksella sitten oli Johanneksen kanssa? Johannes Kastaja oli saman ikäinen kuin Jeesus. Johannes oli perheetön ja molemmilla oli opetuslapsia.

Mitä yhteistä Jeesuksella oli muiden opetuslapsien kanssa? Jeremian Jumala kutsui olemaan Hänen profeettansa. Jeremia itki ja kärsi kansan tottelemattomuudesta.

Jesajan viesti oli: Kääntykää ja antakaa pelastaa itsenne. Hesekiel kehotti: Kääntykää ja luopukaa epäjumalistanne. Hoosea kehotti kääntymään Herran puoleen ja Joel sanoi: ”Kääntykää ja tehkää niin koko sydämestänne.” Malakia ja Elias kehottivat seuraamaan Jumalaa. Jokaisen profeetan viesti oli samanlainen.

Mitä Jeesus sitten julisti? Unohdamme usein, että Jeesus oli suorasukainen ja hän koki vihaa syntiä kohtaan. Jeesuksen viesti oli: Kääntykää, ei ulkoista kääntymystä, ei teoriaa opetuslapseudesta, vaan sydämen kääntymystä. Jos uskomme sydämestämme, elämässämme on makua. Jeesus kertoo: ”jos seuraatte minua, saatte palkan. On hyödyllistä seurata Jeesusta.

Kuka Jeesus meille on? Jumalamme, totisesti, ensimmäinen elämässämme? Jeesus tulee pian ja hän pyytää, että kääntyisimme hänen puoleensa. (PH)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s